Alkuperäinen ploki: Nosferatu Concorde
Taiteilija: Tuukka Uosukainen (Pruse)
Linkki plokiin
DJ Rodolpho Zatanas & "Future"
maanantai 30. toukokuuta 2011
torstai 26. toukokuuta 2011
Soittimien tältä puolelta, taas
Asetelma ennen iltaa oli keikalle jälleen kerran luonteeltaan kiireellinen (järjeltään rauhallinen, etten sanoisi jopa hiljainen): Aamulla mökille asentamaan laituria paikoilleen, sitten pikapikaa takaisin kaupunkiin ja Yksivaihteen 3-vuotisjuhliin. Tässä virtauksessa olen täysin ummikko, mutta kovin innostunut. Ehdin vasta perjantai-iltana vaihdattaa viikkoa aikaisemmin Wigglestä hankkimaani Charge Plug Raceriini kiinteän rattaan. Asennuttaa siksi, etten jälkikasvultani ja kunnollisten työkalujen puutteeltani kyennyt tekemään sitä itse. Kiitos ammattilaiselle. Vaikka hauskaa oli, itse juhlakulkueessa ajaminen meni siis vielä melko lailla totutellessa. Semminkin kun kaikessa tohinassa lukkopolkimet unohtuivat maastopyörääni. Käsijarruilla mentävä oli. (Tätä kirjoittaessani homma on hoidossa ja ajaminen enemmän sitä mitä sen pitäisi ollakin.)
Pikaisten paraatin ja pyöräpoolovahtaamisen jälkeen kotiin leikkimään lasten kanssa ja täyttämään levylaukkua. Alkaa olla jo kiire. Rodolpho ei vastaa, en saa kyytiä. Levylaukku olalle ja pyörän selkään. Matkalla olen tyypertyä levyjen painosta (kaikkiaan 12 kappaletta seiskoja ja yksi cd-levy, huhhuh), mutta pääsen silti perille. Ihanaa.
Alkuillasta kuppila oli aika lailla tyhjä, mutta jengiä saapui koko ajan lisää pitkin iltaa. Loppuillasta meno oli tiukka ja baari kutakuinkin täynnä. Inan verran enemmän olisi ihmisiä mahtunut lisää mutta silloin paikalla olleiden mukavuusalue olisi alkanut kärsiä.
Pari erityishuomiota: Rodolpho täsmäyllytti innokkaat tietotekniikan harrastajat jaloilleen soittamalla Rick Astleyn Never Gonna Give You Up -sävelmän. Rick Rolled, yeah! Harvemmin näkee datamiesten nousevan tuoleistaan. Onnistunut valinta siis. Hieman tämän jälkeen dj-pöydällemme päätyi nojailemaan ruåtsinpoika, joka jaksoi kohkata ja heilua siinä parisen tuntia. Ansiokkaan ja villin capoeiran pehmentämä Rodolpho päätyi yllättäen palkitsemaan miehen 10 eurolla. Kun rahat on loppu ja jano kova, on apu joskus lähellä. Ja jälki odotuksenmukainen. Törmäsimme mieheen uudelleen aamuyöstä. Huippumeno jatkui edelleen, nyt Wiklundin kulmalla viihdyttäneen katusoittajan siivittämänä. Kaikkea hyvää sinne suuntaan.
Niin, takaisin baariin ja ajassa hetki taaksepäin. Jostain syystä tätä jo valmiiksi lämmitettyä paikkaa tuli hautomaan täydessä myötäisessa ollut Suomen kansan urhokas, joka yritti saada Rodolphoa hakemaan hänelle olutta. Tiedä sitten, oliko hän nähnyt edellä käsitellyn odottamattoman rahanvaihdon. Tai sitten jossain aikaisemmassa hänen vierailemassaan ravintolassa oli ollut niin upea palvelu, joka rohkaisi miehen moiseen yritykseen uudestaan. Vaan tällä kertaa jäi raha vetävän käteen ja olut pulloon. Kaikenmoista.
Tällä kertaa tuli soiteltua tuota diskopuolta vähän enemmän ja muuta sitten vähemmän. Mukaan mahtui myös cd-levy, joka ei sitten toiminutkaan. Se oli ihan lopussa se. Ei se digitaalinen äänite vaan kestä aikaa ja käyttöä.
Kiitos ja anteeksi.
Pikaisten paraatin ja pyöräpoolovahtaamisen jälkeen kotiin leikkimään lasten kanssa ja täyttämään levylaukkua. Alkaa olla jo kiire. Rodolpho ei vastaa, en saa kyytiä. Levylaukku olalle ja pyörän selkään. Matkalla olen tyypertyä levyjen painosta (kaikkiaan 12 kappaletta seiskoja ja yksi cd-levy, huhhuh), mutta pääsen silti perille. Ihanaa.
Alkuillasta kuppila oli aika lailla tyhjä, mutta jengiä saapui koko ajan lisää pitkin iltaa. Loppuillasta meno oli tiukka ja baari kutakuinkin täynnä. Inan verran enemmän olisi ihmisiä mahtunut lisää mutta silloin paikalla olleiden mukavuusalue olisi alkanut kärsiä.
Pari erityishuomiota: Rodolpho täsmäyllytti innokkaat tietotekniikan harrastajat jaloilleen soittamalla Rick Astleyn Never Gonna Give You Up -sävelmän. Rick Rolled, yeah! Harvemmin näkee datamiesten nousevan tuoleistaan. Onnistunut valinta siis. Hieman tämän jälkeen dj-pöydällemme päätyi nojailemaan ruåtsinpoika, joka jaksoi kohkata ja heilua siinä parisen tuntia. Ansiokkaan ja villin capoeiran pehmentämä Rodolpho päätyi yllättäen palkitsemaan miehen 10 eurolla. Kun rahat on loppu ja jano kova, on apu joskus lähellä. Ja jälki odotuksenmukainen. Törmäsimme mieheen uudelleen aamuyöstä. Huippumeno jatkui edelleen, nyt Wiklundin kulmalla viihdyttäneen katusoittajan siivittämänä. Kaikkea hyvää sinne suuntaan.
Niin, takaisin baariin ja ajassa hetki taaksepäin. Jostain syystä tätä jo valmiiksi lämmitettyä paikkaa tuli hautomaan täydessä myötäisessa ollut Suomen kansan urhokas, joka yritti saada Rodolphoa hakemaan hänelle olutta. Tiedä sitten, oliko hän nähnyt edellä käsitellyn odottamattoman rahanvaihdon. Tai sitten jossain aikaisemmassa hänen vierailemassaan ravintolassa oli ollut niin upea palvelu, joka rohkaisi miehen moiseen yritykseen uudestaan. Vaan tällä kertaa jäi raha vetävän käteen ja olut pulloon. Kaikenmoista.
Tällä kertaa tuli soiteltua tuota diskopuolta vähän enemmän ja muuta sitten vähemmän. Mukaan mahtui myös cd-levy, joka ei sitten toiminutkaan. Se oli ihan lopussa se. Ei se digitaalinen äänite vaan kestä aikaa ja käyttöä.
Kiitos ja anteeksi.
perjantai 20. toukokuuta 2011
Ilmasta musiikkia eli Music from Air
torstai 19. toukokuuta 2011
"Futurella" on asiaa
Ei ole kuin runsas pari vuotta siitä, kun Last.fm-palvelusta tuli maksullinen Yhdysvaltojen, Englannin ja Saksan ulkopuolella. Sen seurauksena lakkasin miltei käyttämästä palvelua. Kun aikaisemmin jaksoin etsiä ja kuunnella palvelusta uutta musiikkia tuntikausia, viitsin nykyään kirjautua sinne enää vain kerran pari kuukaudessa. Lähinnä vain tarkastaakseni, mitä musiikkia on 'skroplautunut' profiiliini. Muusikoiden näkökulmasta palvelun muuttuminen maksulliseksi oli huono: ostin levyjä vähemmän.
Löytääkseni uusia musiikillisia tuttavuuksia minun piti siis etsiä käsiini uusi palvelu. Törmäsin Spotifyyn, joka ei mielestäni alkuun ollut yhtä hyvä kuin Last.fm. Minulla ei ole siellä saman musiikkimaun omaavaa 'naapuriverkostoa', jonka musiikkitottumuksia saattaisin salakuunnella. Tämän vuoksi en enää tiennyt, mitä ystäväni tällä hetkellä mielivät kuunnella. Last.fm:stä toki selviäisi kappaleiden ja artistien tiedot, mutta sinällään ne ovat riittämättömiä. Itse musiikki puuttuu!
Olenkin alkanut Spotifya käyttäessäni tutkailla jo tuntemieni yhtyeiden ja artistien musiikillisesti samankaltaisia tuttavuuksia. Niitä kun sai kuunnella. Eikä mennyt kovin kauaa, kun aloin taas ostaa levyjä erinäisistä verkkokaupoista ja levyliikkeistä. Muusikko alkoi taas tienata. Kaikki hyvin.
Viime kuussa Spotify alkoi kuitenkin rajoittaa ilmaiskuuntelua. Nyt saan nauttia palvelun välityksellä tarjotusta musiikista vain 10 tuntia kuukaudessa. Tässä kuussa kuunteluaikani on jo kauan sitten umpeutunut. Se on siis vähän, mutta siitä huolimatta en ole innostunut maksamaan Spotifylle mahdollisuudesta kuunnella musiikkia rajattomasti. Aika pieni osahan menee yrityksen kautta lopulta muusikoille itselleen. Kaikki varmasti muistamme, kuinka Lady Gaga ansaitsi miljoona kertaa toistetusta Poker Face -kappaleestaan vain 224 euroa, josta osa jakautui myös musiikintekijöille.
Onhan varmasti totta, että muusikoiden tuotto kasvaisi, mikäli minä kiltisti maksaisin Spotifylle ja Last.fm:lle muusiikinkuuntelusta. Ongelmana vain on se, että tämä raha on pois siitä kokonaissummasta, jolla ostan fyysisiä äänitteitä. Ja niitä minä tässä uudessakin maailmassa edelleen halajan. Ja mitä vähemmän äänitteitä, sitä vähemmän voin soittaa niitä baareissa ja klubeilla muille. Vaikka itse äänitteestäkin tippuu muusikoille vain vähäisiä ropoja, uskon silti että miljoona myytyä äänitettä tuottaa heille enemmän kuin miljoonasti Spotifyssä toistettu kappale.
Nyt kun en tällä hetkellä oikein tiedä, millä verkkopalvelulla paikkaisin Spotifyn mentävän aukon uutta musiikkia etsiessäni, olen toistaiseksi palannut takaisin perinteiseen käyttäytymismuottiin: käyn useammin levykaupassa kuin aikoihin ja kuuntelen mitä myyjillä on uutukaisista sanottavaa. Vaikka fyysinen jakelu kasvattaa äänitekohtaisia kustannuksia, homma toimii - etenkin kun kaupungissa on tarjolla erinomainen levykauppa osaavine ja ystävällisine myyjineen. Saan suosituksia ja voin kuunnella ännitteitä kaupassa.
Mutta mikä mättää? Kenties se, että kaikesta sydämellisyydestä huolimatta en pääse perille musiikista, joka on julkaistu vuosia tai kymmeniä vuosia takaperin. Levykaupassa kun ei ole mahdollisuutta 'pitkään häntään'. Ei ole loputtomia varastoja, eikä myyjillä muistissa tietoja kymmenistä miljoonista levyistä.
Tätä nykyä hankin siis ainoastaan uutukaisia, vanha 'uudet' äänitteet ovat jääneet. Mutta uutuudet eivät ole korvanneet vanhaa musiikkia siinä määrin, että käyttäisin rahaa samalla tavalla kuin ennen. Ostan vähemmän äänitteitä ja siksi muusikko tienaa nyt vähemmän. Antikvariaatit toki auttaisivat, mutta nykyisellään en oikein ehdi koluta kaikkia kaupungin kauppoja. Verkossa tämä olisi vaivattomampaa. Ilmaisen Last.fm:n ja rajoittamattoman Spotifyn aikana minun oli vaivatonta siirtyä eri musiikkipalvelusta verkkokauppaan ja muutamalla hiiren napsautuksella tilata äänite kotiini.
Mutta mitäpä tässä enempiä valittamaan, ilmaiseksi ei jakelija pärjää verkossakaan. Vaan siitä huolimatta minä haluan mieluummin maksaa muusikoille kuin virtuaalisille välikäsille - ja nimenomaan äänitteestä. Sellaiselle ilmaiselle sosiaaliselle musiikinkuuntelupalvelulle, josta löytää mieluista itselleni tuntematonta musiikkia, ja jonka voin samasta palvelusta tilata kotiin äänitteenä, on tilausta. Sitä odotellessa.
Löytääkseni uusia musiikillisia tuttavuuksia minun piti siis etsiä käsiini uusi palvelu. Törmäsin Spotifyyn, joka ei mielestäni alkuun ollut yhtä hyvä kuin Last.fm. Minulla ei ole siellä saman musiikkimaun omaavaa 'naapuriverkostoa', jonka musiikkitottumuksia saattaisin salakuunnella. Tämän vuoksi en enää tiennyt, mitä ystäväni tällä hetkellä mielivät kuunnella. Last.fm:stä toki selviäisi kappaleiden ja artistien tiedot, mutta sinällään ne ovat riittämättömiä. Itse musiikki puuttuu!
Olenkin alkanut Spotifya käyttäessäni tutkailla jo tuntemieni yhtyeiden ja artistien musiikillisesti samankaltaisia tuttavuuksia. Niitä kun sai kuunnella. Eikä mennyt kovin kauaa, kun aloin taas ostaa levyjä erinäisistä verkkokaupoista ja levyliikkeistä. Muusikko alkoi taas tienata. Kaikki hyvin.
Viime kuussa Spotify alkoi kuitenkin rajoittaa ilmaiskuuntelua. Nyt saan nauttia palvelun välityksellä tarjotusta musiikista vain 10 tuntia kuukaudessa. Tässä kuussa kuunteluaikani on jo kauan sitten umpeutunut. Se on siis vähän, mutta siitä huolimatta en ole innostunut maksamaan Spotifylle mahdollisuudesta kuunnella musiikkia rajattomasti. Aika pieni osahan menee yrityksen kautta lopulta muusikoille itselleen. Kaikki varmasti muistamme, kuinka Lady Gaga ansaitsi miljoona kertaa toistetusta Poker Face -kappaleestaan vain 224 euroa, josta osa jakautui myös musiikintekijöille.
Onhan varmasti totta, että muusikoiden tuotto kasvaisi, mikäli minä kiltisti maksaisin Spotifylle ja Last.fm:lle muusiikinkuuntelusta. Ongelmana vain on se, että tämä raha on pois siitä kokonaissummasta, jolla ostan fyysisiä äänitteitä. Ja niitä minä tässä uudessakin maailmassa edelleen halajan. Ja mitä vähemmän äänitteitä, sitä vähemmän voin soittaa niitä baareissa ja klubeilla muille. Vaikka itse äänitteestäkin tippuu muusikoille vain vähäisiä ropoja, uskon silti että miljoona myytyä äänitettä tuottaa heille enemmän kuin miljoonasti Spotifyssä toistettu kappale.
Nyt kun en tällä hetkellä oikein tiedä, millä verkkopalvelulla paikkaisin Spotifyn mentävän aukon uutta musiikkia etsiessäni, olen toistaiseksi palannut takaisin perinteiseen käyttäytymismuottiin: käyn useammin levykaupassa kuin aikoihin ja kuuntelen mitä myyjillä on uutukaisista sanottavaa. Vaikka fyysinen jakelu kasvattaa äänitekohtaisia kustannuksia, homma toimii - etenkin kun kaupungissa on tarjolla erinomainen levykauppa osaavine ja ystävällisine myyjineen. Saan suosituksia ja voin kuunnella ännitteitä kaupassa.
Mutta mikä mättää? Kenties se, että kaikesta sydämellisyydestä huolimatta en pääse perille musiikista, joka on julkaistu vuosia tai kymmeniä vuosia takaperin. Levykaupassa kun ei ole mahdollisuutta 'pitkään häntään'. Ei ole loputtomia varastoja, eikä myyjillä muistissa tietoja kymmenistä miljoonista levyistä.
Tätä nykyä hankin siis ainoastaan uutukaisia, vanha 'uudet' äänitteet ovat jääneet. Mutta uutuudet eivät ole korvanneet vanhaa musiikkia siinä määrin, että käyttäisin rahaa samalla tavalla kuin ennen. Ostan vähemmän äänitteitä ja siksi muusikko tienaa nyt vähemmän. Antikvariaatit toki auttaisivat, mutta nykyisellään en oikein ehdi koluta kaikkia kaupungin kauppoja. Verkossa tämä olisi vaivattomampaa. Ilmaisen Last.fm:n ja rajoittamattoman Spotifyn aikana minun oli vaivatonta siirtyä eri musiikkipalvelusta verkkokauppaan ja muutamalla hiiren napsautuksella tilata äänite kotiini.
Mutta mitäpä tässä enempiä valittamaan, ilmaiseksi ei jakelija pärjää verkossakaan. Vaan siitä huolimatta minä haluan mieluummin maksaa muusikoille kuin virtuaalisille välikäsille - ja nimenomaan äänitteestä. Sellaiselle ilmaiselle sosiaaliselle musiikinkuuntelupalvelulle, josta löytää mieluista itselleni tuntematonta musiikkia, ja jonka voin samasta palvelusta tilata kotiin äänitteenä, on tilausta. Sitä odotellessa.
tiistai 17. toukokuuta 2011
Soittimien tältä puolelta
Yltiökarismaattinen Rodolpho Zatanas (aRZet) aloitti tällä kertaa soitannan itsekseen, sillä "Future" (ähvä) oli pitkän päivän alkuillassa vielä nukuttamassa lapsiaan. Sen kummempia selittelemättä arZet oli hakenut baarimestarilta juomakuponkinsa, käyttänyt niistä puolet ja tämän jälkeen siirtynyt soittimia hienovirittelemään. Täytyy sanoa, että hyvin hihisti on hän, omat rasiat ja kaikki. Jopa omat äänilevyt! Lihalaatikkokin on vuosien aikana vaihtunut levylaukkuun. Soittohousut ovat sentään samat.
Saavuttuani paikalle ennen kello kymmentä arZet oli ennättänyt pistää magiikkaa kehiin ja soittaa parhaimmat levylaukkunsa kätköistä kaivamansa Peter Gabriel -perushitit. Sisäänajo oli toimitettu niin kohteliaasti ja jarru pohjassa, jottei kukaan asiakkaista olisi päättänyt poistua baarista ennen auringonlaskua. Hyvin epätavallista, baarin omistajilla on nimittäin usein tapana omistaa meitä ja omin käsin laittaa musiikkiamme reilusti hiljemmalle - useampaan kertaan. Tiedä häntä tai korvaa, mutta osa äänentoistolaitteista oli tainnut hiljattain rikkoutua. Jäljellä olevista ehjistä kaiuttimista yritimme sitten asiakkaiden toiveiden mukaisesti luukuttaa levyistämme lähtevää ääntä ihan kunnolla.
Ennen kuin pääsimme vauhtiin, laitteiden säätämiseen meni kuitenkin hyvä puolituntinen. Valmista ei tahtonut tulla oikein millään, vaikka väänsimme ja painoimme kaikkia nappuloita ja namiskoja valokatkaisimia (Lähetysvalo muuten toimii) ja oluthanoja myöten (toimii). Ei auttanut kuin suoltaa äänet mikserin säädöillä. Herranlettas olemmekin ihmetelleet mitä sillä mikserillä oikein tekee.
Perushittejä soitimme laidasta laitaan, uutta ja vanhaa, suomalaista ja ulkolaista, mustaa ja valkoista, diskoa ja sieluakin, hidasta ja nopeaa (enemmän nopeaa kuitenkin). Ja tänä iltana toimi. Takapuolet nousivat penkistä ja väki ei vähentynyt. Kasari toimii aina! Ja ehkäpä myös siksi, että olin pukeutunut rusettiin. Jortsukkakin ihastui ikihyviksi ja intoutui tarjoamaan kalavadokset mieheen. Aijai kun teki höpöeetvarttia. Siinä on hyvä mies! Perusmies, mieshitti, hittimies, miesäijä, timo jutila, häh? Eiku iha vaan Jore. Täytyy myös ihastella baarin valloittaneita näyttelijöitä, jotka antautuivat musiikin vietäväksi ja houkuttelivat myös muita kreisibailaamaan, pöydällä ja lattialla. Se pöydällä tanssinut ei tanssinut kauaa, kun Kukassa on se lattiakin. Sekä sitä yhtä pöytäseuruetta siinä dj-pöydän edessä: joka jannu ja mimmi ilmaveivasi (pakollinen jääkiekkositeeraus) lanteitaan miltei koko illan. Taivas varjele, mikä meno. Jytky tuli (pakollinnen vaalihokema tähän). Siksi plussaa.
Tulevana lauantaina meno jatkuu toivottavasti samanlaisena vielä Cosmicissa, jossa soitetaan Pertun MaxMixejä.
Saavuttuani paikalle ennen kello kymmentä arZet oli ennättänyt pistää magiikkaa kehiin ja soittaa parhaimmat levylaukkunsa kätköistä kaivamansa Peter Gabriel -perushitit. Sisäänajo oli toimitettu niin kohteliaasti ja jarru pohjassa, jottei kukaan asiakkaista olisi päättänyt poistua baarista ennen auringonlaskua. Hyvin epätavallista, baarin omistajilla on nimittäin usein tapana omistaa meitä ja omin käsin laittaa musiikkiamme reilusti hiljemmalle - useampaan kertaan. Tiedä häntä tai korvaa, mutta osa äänentoistolaitteista oli tainnut hiljattain rikkoutua. Jäljellä olevista ehjistä kaiuttimista yritimme sitten asiakkaiden toiveiden mukaisesti luukuttaa levyistämme lähtevää ääntä ihan kunnolla.
Ennen kuin pääsimme vauhtiin, laitteiden säätämiseen meni kuitenkin hyvä puolituntinen. Valmista ei tahtonut tulla oikein millään, vaikka väänsimme ja painoimme kaikkia nappuloita ja namiskoja valokatkaisimia (Lähetysvalo muuten toimii) ja oluthanoja myöten (toimii). Ei auttanut kuin suoltaa äänet mikserin säädöillä. Herranlettas olemmekin ihmetelleet mitä sillä mikserillä oikein tekee.
Perushittejä soitimme laidasta laitaan, uutta ja vanhaa, suomalaista ja ulkolaista, mustaa ja valkoista, diskoa ja sieluakin, hidasta ja nopeaa (enemmän nopeaa kuitenkin). Ja tänä iltana toimi. Takapuolet nousivat penkistä ja väki ei vähentynyt. Kasari toimii aina! Ja ehkäpä myös siksi, että olin pukeutunut rusettiin. Jortsukkakin ihastui ikihyviksi ja intoutui tarjoamaan kalavadokset mieheen. Aijai kun teki höpöeetvarttia. Siinä on hyvä mies! Perusmies, mieshitti, hittimies, miesäijä, timo jutila, häh? Eiku iha vaan Jore. Täytyy myös ihastella baarin valloittaneita näyttelijöitä, jotka antautuivat musiikin vietäväksi ja houkuttelivat myös muita kreisibailaamaan, pöydällä ja lattialla. Se pöydällä tanssinut ei tanssinut kauaa, kun Kukassa on se lattiakin. Sekä sitä yhtä pöytäseuruetta siinä dj-pöydän edessä: joka jannu ja mimmi ilmaveivasi (pakollinen jääkiekkositeeraus) lanteitaan miltei koko illan. Taivas varjele, mikä meno. Jytky tuli (pakollinnen vaalihokema tähän). Siksi plussaa.
Tulevana lauantaina meno jatkuu toivottavasti samanlaisena vielä Cosmicissa, jossa soitetaan Pertun MaxMixejä.
maanantai 9. toukokuuta 2011
Jaakko Eino Kalevi
Tuli kiinamiesnäpärien jälkeen pakottava tarve pistää hehkutusta tänne Jaakko Eino Kalevin Modern Lifestä. Se kun on oikeasti hyvä lowride/minimal-diskolevy, jota tohtisi monen muunkin hippa- ja teku-ukon kuunnella vähän enemmänkin. Itse hankin levyn vasta tämän vuoden puolella, kun naisen serkun mies niin kovasti kehuskeli. Eikä tosiaan ollut väärässä. Olisin pistänyt vinyylin heittämällä vuoden 2010 parhaat levyt -listalle. Pitäisi jokaisella olla oma naisen serkun mies.
perjantai 6. toukokuuta 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)