Perkeletto, kuulkaas!

Tiedän että olen alfauros ja että mitä ikinä teenkin, muut tekevät perässä. Mutta ei se nyt silti niin mene että jos sanon juovani tietyn merkkistä siideriä niin porukat ostavat kaupan tyhjäksi siitä. T: Nimim. "Ostin sitten Bulmersin"

Siideriä tietenkin vaadittiin asennussiideriksi koska posti toi taas kamaa Saksasta. Concorden neulanvaihto ja uuden levysoitinesivahvistimen asentaminen ei kyllä eiliseen urakkaan verrattuna juuri tuntunut missään joten ehkä säästän pullon ensi vuoteen. Nyt on toimivia poppivehkeitä sen verran että voin samaan aikaan kuunnella olohuoneessa tätä: Jo Stance – Hey Girl! ja työhuoneessa tätä: Limahl – Never Ending Story (Giorgio Mix 7"). Spotifyrajoitteisille vastaavat Youtubelinkit: "Hey Girl!" ja "Neverending Story".

NEW SOUND BOX eli uusi äänirasia - entä sitten?

Posti toi Saksanmaalta paketin joululahjoja jotka tilasin itselleni: Ortofonin äänirasiakelkka ja vatupassi sekä Shuren M97xE Audiophile äänirasia. Soitin on siis vaaterissa ja uusi rasia varressa kiinni kuin Antti Tuiskun huulet. Tämä oli kevennys. Nyt uskaltaa kotona kuunnella vähän kalliimpiakin levyjä mikä on tietty kiva mutta kun yhtä osaa reteojärjestelmästä parantaa, muiden puutteet korostuvat. Tarvitsisisi saada kunnolliset kaiuttimet Radioparin roskisesta pelastettujen koppien tilalle. (Niitä ei pelastettu Radioparin roskiksesta vaan ne ovat Radioparin tekemät ja jonkun muun roskiksesta pelastetut.) Ja vahvistinkin tarttis laittaa. Eikä tuo levysoitinkaan oikeastaan ole minun.

Luulin jo että rasia on väärin asennettu tai ihan paska mutta Goodnight Monstersin levyllä onkin huonohko ääni.

M97xE tuli mauttomassa peltilaatikossa jossa oli mukana myös harja, ruuvit ja mutterit, ruuvimeisseli ja se näppärä pahvinpala jolla olisi tarkoitus saada rasian suunta kohdilleen. Ortofonin kelkassa oli onneksi johdot jo valmiiksi koska sellaisia ei mukaan ollut mahtunut. Levysoittimen äänirasian johtojen kiinnitys on kamalaa peppukakkaa. Seuraava työ eli rasian kohdistus on onneksi vielä kamalampaa peppukakkaa. Jossain Darfurissa monella mennee vielä huonommin muttei se juuri lohduta.

Melkein unohdin korkata asennussiiderin. Kitsuné Maisonin kokoelma soi hyvin. Levyissä on näemmä eroja.

Tuloillaan on vielä uudet neulat Ortofonin Concorde Pro S:iin joita on tarkoitus käyttää keikoillakin. Kun vähän tutkin asioita intter neteissä ennen kuin päätin minkä rasian ostan kotikäyttöön, havaitsin että olevinaan parempien mallien hinnat alkavat satasen nurkilta ja nousevat ihan niin ylös kuin on valmis menemään. Poikkeuksen tekee Shure jonka huippumalli on juuri M97xE, joka Thomannilla maksaa 85 euroa eli saman verran kuin em. Ortofon Concorde Pro S varaneulan kanssa. Molemmat ovat varmaan hintansa väärtejä ja jolleivät ole niin voi paska.

Monet sanovat että tämä Somersby on pahaa ghettosiideriä. Itse pidän siitä että se maistuu ja haisee omenalle eikä etikalle. Niille ihmisille jotka sanovat että se on liian makeaa tai hiilihappoista tms. tahdon vaan sanoa että "Soh soh ettet vaan ole ihme kermaperse joka ei ymmärrä siidereistä mitään?" Niin tahdon sanoa heille.

Entä sitten? No sitä vaan että kun on pitkästä aikaa mahdollisuus kuunnella levyjä kotonakin, luulen että levyhyllystä löytyy paljon "uutta" materiaalia tuleville keikoille.

Vuoden albumit

Aijai, tilasin eBaysta joulukuun alussa kasan klassikoita 80-luvulta. Luulin palvelua ensin aikakoneeksi, mutta kun levyt tänään saapuivat, olin siitä täysin vakuuttunut. Mutta ne levyt, ne tosiaan saapuivat yhdellä kertaa vaikka niitä eri paikoista tilasinkin. Ovat postissa pidätelleet Four Topsin Reach Out I'll Be There -remixiä, New Orderin Blue Monday 1988:aa, Mantronixin Baselinea, Duran Duranin The Wild Boys (wilder than wild boys) -mixiä ja muutamaa muuta timangia. Pisimpään taisin saada odottaa Bugglesin The Age of Plasticia (tämä siis albumi), jota en Turun divareista onnistunut mistään löytämään.

Aika päräyttelyä, jos nämä muuten olisivat olleet yhden vuoden satoa. Tästä herkuttelusta tulikin mieleeni - tai no - rehellisesti sanottuna vasta sitten kun olin lukenut Pekka Strongin plokista märäytyksen vuoden levyistä, että sitä lienee aika kertoa viidelle lukijallemme oma listani.

En ole oikeastaan miettinyt asiaa yhtään ja siksi puhuin siitä Rodolpholle, joka ei sillä haavaa osannut edes sanoa minkävuotisia levyjä hän oli milloinkin ostanut. Yksi syy siihen on se, ettei mies parka jaksa vaivautua kuuntelemaan hankintojaan ennen kuin vasta omilla keikoillaan. Toinen syy olisi voinut olla se, ettei häntä vaan kiinnosta. Mutta ei, Rodolpho on utelias nuorukainen ja siksi odotan hänen vastaustaan.

Tässä kohtaa kävelen levyhyllylleni ja nostan pikaisesti viisi levyä. Turha aikailu pois, ei tässä mitään keikkajulistetta olla tekemässä. (Palaan takaisin viiden minuutin jälkeen. Neljä tästä meni miettiessä, miksi ylipäätään seison levyhyllyni edessä. Kun taas muistin, huomasin, ettei minulla edes ole viittä albumia tältä vuodelta. MInä kun tuhlasin suurimman osan rahoistani suomalaiseen 60-70 luvun ja ulkolaiseen 80-luvun musiikkiin.) Mutta joo, tässä tämä listapuoli nyt tulee.

1. Hot Chip: One Life Stand (Hand Me Down Your Love)
2. Arcade Fire: Suburbs (We Used to Wait)(Kannattaa muuten kuunnella myös Ready to Start ja Modern Man)
3. Villa Nah: Origin (All the days)
4. Darwin Deez: Radar Detector (Radar Detector)(Tämä pääsi mukaan, kun näitä on niin vähän. Ei levy huono ole, mutta lasten voimistelukilpailuissa palkintopallisijojen lisäksi kaikki osallistujat palkitaan.)

Jos kyseessä olisi ollut puhdas kappalelista, viides valintani olisi ollut Niemisen, Litmasen ja Palefacen Vaalirahakynytys. Oikeastaan en ole albumikokonaisuuksista eniten tohkeissani muutenkaan (paitsi että Arcade Firen levyllä on useita mainioita kappaleita ja se on aina taloudellisessa mielessä kotiin päin), joten pistin tuohon listaan myös hottikuumimmat kappaleet.

Villa Nahin All the Days on kuumottava biisi. Kun kolmekymppinen mies palailee nappikuulokkeet korvilla Helsingin kapakoista kotiin mukavassa elämänmyötäisessä, niin tätä maalailua kuunnellessaan kelailee äkkiä elettyjä nuoruuden päiviä. Arcade Firen We Used to Waitissa on taas sellaista mukavaa junnaavaa touhua, jossa on sellaista makua, että odottaminenkin on kivaa jos ei sada. Hot Chipin helakka Hand Me Down Your Love menee vielä fiilistelyn puolelle mutta Darwin Deezin Radar Detector on jo sitten kivaa ja iloista ja kivaa. Tämä yhdistettynä juuri nostettuun opintolainaan ja perjantaihin, niin tietää aamulla että edellisenä iltana on ollut hubbabubbaa. Musiikki on lapset vaarallista. Ja jos saisi toivoa, niin Paleface tekisi vielä lisää musiikkia Niemisen ja Litmasen kanssa.

Parhaan keikan veti muuten tänä vuonna Belle & Sebastian Ruisrockissa. Saatana että itketti.

Blank & Jones

Jösses, mainitsin edellisellä kerralla Blank & Jonesin. Tilasin Amazonista heppujen so80s-albumin, jossa on kolme levyä. Yksi niistä sisältää miksattuja versioita 80-luvun kovimmista kappaleista (esim. Duran Duranin Wild Boys). Tältä levyltä löytyy myös todellinen helmi, musiikkikaarien välissä oivasti toimiva balladi Cambodia + Reprise. Se on vaan pakko laittaa tähän.

Blank & Jones Cambodia Reprise (2009?)