Perkeletto, kuulkaas!

Tiedän että olen alfauros ja että mitä ikinä teenkin, muut tekevät perässä. Mutta ei se nyt silti niin mene että jos sanon juovani tietyn merkkistä siideriä niin porukat ostavat kaupan tyhjäksi siitä. T: Nimim. "Ostin sitten Bulmersin"

Siideriä tietenkin vaadittiin asennussiideriksi koska posti toi taas kamaa Saksasta. Concorden neulanvaihto ja uuden levysoitinesivahvistimen asentaminen ei kyllä eiliseen urakkaan verrattuna juuri tuntunut missään joten ehkä säästän pullon ensi vuoteen. Nyt on toimivia poppivehkeitä sen verran että voin samaan aikaan kuunnella olohuoneessa tätä: Jo Stance – Hey Girl! ja työhuoneessa tätä: Limahl – Never Ending Story (Giorgio Mix 7"). Spotifyrajoitteisille vastaavat Youtubelinkit: "Hey Girl!" ja "Neverending Story".

NEW SOUND BOX eli uusi äänirasia - entä sitten?

Posti toi Saksanmaalta paketin joululahjoja jotka tilasin itselleni: Ortofonin äänirasiakelkka ja vatupassi sekä Shuren M97xE Audiophile äänirasia. Soitin on siis vaaterissa ja uusi rasia varressa kiinni kuin Antti Tuiskun huulet. Tämä oli kevennys. Nyt uskaltaa kotona kuunnella vähän kalliimpiakin levyjä mikä on tietty kiva mutta kun yhtä osaa reteojärjestelmästä parantaa, muiden puutteet korostuvat. Tarvitsisisi saada kunnolliset kaiuttimet Radioparin roskisesta pelastettujen koppien tilalle. (Niitä ei pelastettu Radioparin roskiksesta vaan ne ovat Radioparin tekemät ja jonkun muun roskiksesta pelastetut.) Ja vahvistinkin tarttis laittaa. Eikä tuo levysoitinkaan oikeastaan ole minun.

Luulin jo että rasia on väärin asennettu tai ihan paska mutta Goodnight Monstersin levyllä onkin huonohko ääni.

M97xE tuli mauttomassa peltilaatikossa jossa oli mukana myös harja, ruuvit ja mutterit, ruuvimeisseli ja se näppärä pahvinpala jolla olisi tarkoitus saada rasian suunta kohdilleen. Ortofonin kelkassa oli onneksi johdot jo valmiiksi koska sellaisia ei mukaan ollut mahtunut. Levysoittimen äänirasian johtojen kiinnitys on kamalaa peppukakkaa. Seuraava työ eli rasian kohdistus on onneksi vielä kamalampaa peppukakkaa. Jossain Darfurissa monella mennee vielä huonommin muttei se juuri lohduta.

Melkein unohdin korkata asennussiiderin. Kitsuné Maisonin kokoelma soi hyvin. Levyissä on näemmä eroja.

Tuloillaan on vielä uudet neulat Ortofonin Concorde Pro S:iin joita on tarkoitus käyttää keikoillakin. Kun vähän tutkin asioita intter neteissä ennen kuin päätin minkä rasian ostan kotikäyttöön, havaitsin että olevinaan parempien mallien hinnat alkavat satasen nurkilta ja nousevat ihan niin ylös kuin on valmis menemään. Poikkeuksen tekee Shure jonka huippumalli on juuri M97xE, joka Thomannilla maksaa 85 euroa eli saman verran kuin em. Ortofon Concorde Pro S varaneulan kanssa. Molemmat ovat varmaan hintansa väärtejä ja jolleivät ole niin voi paska.

Monet sanovat että tämä Somersby on pahaa ghettosiideriä. Itse pidän siitä että se maistuu ja haisee omenalle eikä etikalle. Niille ihmisille jotka sanovat että se on liian makeaa tai hiilihappoista tms. tahdon vaan sanoa että "Soh soh ettet vaan ole ihme kermaperse joka ei ymmärrä siidereistä mitään?" Niin tahdon sanoa heille.

Entä sitten? No sitä vaan että kun on pitkästä aikaa mahdollisuus kuunnella levyjä kotonakin, luulen että levyhyllystä löytyy paljon "uutta" materiaalia tuleville keikoille.

Vuoden albumit

Aijai, tilasin eBaysta joulukuun alussa kasan klassikoita 80-luvulta. Luulin palvelua ensin aikakoneeksi, mutta kun levyt tänään saapuivat, olin siitä täysin vakuuttunut. Mutta ne levyt, ne tosiaan saapuivat yhdellä kertaa vaikka niitä eri paikoista tilasinkin. Ovat postissa pidätelleet Four Topsin Reach Out I'll Be There -remixiä, New Orderin Blue Monday 1988:aa, Mantronixin Baselinea, Duran Duranin The Wild Boys (wilder than wild boys) -mixiä ja muutamaa muuta timangia. Pisimpään taisin saada odottaa Bugglesin The Age of Plasticia (tämä siis albumi), jota en Turun divareista onnistunut mistään löytämään.

Aika päräyttelyä, jos nämä muuten olisivat olleet yhden vuoden satoa. Tästä herkuttelusta tulikin mieleeni - tai no - rehellisesti sanottuna vasta sitten kun olin lukenut Pekka Strongin plokista märäytyksen vuoden levyistä, että sitä lienee aika kertoa viidelle lukijallemme oma listani.

En ole oikeastaan miettinyt asiaa yhtään ja siksi puhuin siitä Rodolpholle, joka ei sillä haavaa osannut edes sanoa minkävuotisia levyjä hän oli milloinkin ostanut. Yksi syy siihen on se, ettei mies parka jaksa vaivautua kuuntelemaan hankintojaan ennen kuin vasta omilla keikoillaan. Toinen syy olisi voinut olla se, ettei häntä vaan kiinnosta. Mutta ei, Rodolpho on utelias nuorukainen ja siksi odotan hänen vastaustaan.

Tässä kohtaa kävelen levyhyllylleni ja nostan pikaisesti viisi levyä. Turha aikailu pois, ei tässä mitään keikkajulistetta olla tekemässä. (Palaan takaisin viiden minuutin jälkeen. Neljä tästä meni miettiessä, miksi ylipäätään seison levyhyllyni edessä. Kun taas muistin, huomasin, ettei minulla edes ole viittä albumia tältä vuodelta. MInä kun tuhlasin suurimman osan rahoistani suomalaiseen 60-70 luvun ja ulkolaiseen 80-luvun musiikkiin.) Mutta joo, tässä tämä listapuoli nyt tulee.

1. Hot Chip: One Life Stand (Hand Me Down Your Love)
2. Arcade Fire: Suburbs (We Used to Wait)(Kannattaa muuten kuunnella myös Ready to Start ja Modern Man)
3. Villa Nah: Origin (All the days)
4. Darwin Deez: Radar Detector (Radar Detector)(Tämä pääsi mukaan, kun näitä on niin vähän. Ei levy huono ole, mutta lasten voimistelukilpailuissa palkintopallisijojen lisäksi kaikki osallistujat palkitaan.)

Jos kyseessä olisi ollut puhdas kappalelista, viides valintani olisi ollut Niemisen, Litmasen ja Palefacen Vaalirahakynytys. Oikeastaan en ole albumikokonaisuuksista eniten tohkeissani muutenkaan (paitsi että Arcade Firen levyllä on useita mainioita kappaleita ja se on aina taloudellisessa mielessä kotiin päin), joten pistin tuohon listaan myös hottikuumimmat kappaleet.

Villa Nahin All the Days on kuumottava biisi. Kun kolmekymppinen mies palailee nappikuulokkeet korvilla Helsingin kapakoista kotiin mukavassa elämänmyötäisessä, niin tätä maalailua kuunnellessaan kelailee äkkiä elettyjä nuoruuden päiviä. Arcade Firen We Used to Waitissa on taas sellaista mukavaa junnaavaa touhua, jossa on sellaista makua, että odottaminenkin on kivaa jos ei sada. Hot Chipin helakka Hand Me Down Your Love menee vielä fiilistelyn puolelle mutta Darwin Deezin Radar Detector on jo sitten kivaa ja iloista ja kivaa. Tämä yhdistettynä juuri nostettuun opintolainaan ja perjantaihin, niin tietää aamulla että edellisenä iltana on ollut hubbabubbaa. Musiikki on lapset vaarallista. Ja jos saisi toivoa, niin Paleface tekisi vielä lisää musiikkia Niemisen ja Litmasen kanssa.

Parhaan keikan veti muuten tänä vuonna Belle & Sebastian Ruisrockissa. Saatana että itketti.

Blank & Jones

Jösses, mainitsin edellisellä kerralla Blank & Jonesin. Tilasin Amazonista heppujen so80s-albumin, jossa on kolme levyä. Yksi niistä sisältää miksattuja versioita 80-luvun kovimmista kappaleista (esim. Duran Duranin Wild Boys). Tältä levyltä löytyy myös todellinen helmi, musiikkikaarien välissä oivasti toimiva balladi Cambodia + Reprise. Se on vaan pakko laittaa tähän.

Blank & Jones Cambodia Reprise (2009?)

Hyvin säilyneitä makeisia vuosien takaa

Ketsuppipurkki on auki. Tuli tässä hetki sitten tehtyä lyhyt kierros 80-luvun musiikilliseen taikamaailmaan ja kuunneltua muun muassa Eurythmicsia, Ultravoxia, Yazoota, Kraftwerkia, The Human Leagueta, New Orderia ja Kim Wildea. Pääsin näillä sävelillä kunnon täpinöihin, ja siksi mietin jos sitä viitsisi laittaa tänne jossain vaiheessa oikein näytenauhoja. Sitä ennen jatkan kuitenkin musiikkivideoiden värisuoraa ja laitan oheen Ultravoxin Dancing with Tears in My Eyen ja Yazoon Don't Gon. Yritin löytää Blank & Jonesin tykimpää versiota tuosta Ultravoxin DwTiMEstä, mutten sellaista tähään hätään käsiini saanut. Että tällaisia makeisia. Soitetaan näitä sitten lisää seuraavilla keikoilla ensi vuoden puolella. Tämä vuosi on keikkojen osalta nyt taputeltu. Sorry lapset.

Ultravox Dancing the Tears in My Eyes (1984)


Yazoo Don't Go (1982)

Keikat tuli keikat meni

Ensin vakavampiin asioihin. Koska sinä et tullut paikalle, kuten et luvannutkaan, vaan halusit olla missä tahansa muualla kuin siellä missä RZ&F soittavat laadukkaita säveliä, meno oli marraskuun ensimmäisellä keikalla elitistinen. Onneksi näin, sillä RZ soi Roger Whittakerille mahdollisuuden nousta mitättömyydestä takaisin keskinkertaisuuteen. (Kuuntele ja näe äänivideo tuosta alapuolelta ja kutita rohkeasti Jaakko Kolmosta hänen kainalostaan.)



Vieläkin näen mielessäni, kuinka innostuimme itsekin heilumaan Ruukerin tahdissa. RZ halusikin soittaa sen sitten uudestaan viime perjantaina. Ihan vain siksi, koska silloin olimme taas menestys. Olimme isompia kuin Jeesus Kristus. Olimme Frederikejä ja meidän oli hyvä olla. Edes yleisö ei kyennyt olemaan osoittamatta riehaantuneita elonmerkkejä, vaan saimme nähdä läheltä likaista keskisormea. Whittaker, Whittaker, Whittaker, häh? Yksinkö minä tässä mehustelen?

Lopuksi keveämpiin asioihin. Jos joku nyt ajattelee, että tässä on mennyt Whittakerit ja uraanit yläkertaan, niin oikeassa ovat, sinne ne tosiaan ovat kiivenneet ja siitä syystä uskallammekin paljastaa Varsinaisen Suomen alueen seuraavan diskopallohitin ellei se olisi jo ehtinyt soida ensin Julmahuvissa ja sitten Paimiossa ja Piikkiössä. Kerron sen kuitenkin ja se tulee tässä ja vaikka kehtaatkin väittää, että et ole koskaan ollut innostunut tästä kappaleesta yhtä paljon kuin silloin kun näit ensimmäisen ja heti perään viidennen kerran Tom Cruisen Top Gunissa, ja että et tule koskaan tämän kappaleen tahdissa partysekoilemaan, tiedät sen itsekin: Voit huijata vain itseäsi. Cheap Trick!

Tämä on nyt pakko laittaa tähän

Viitaten edellisen juttuni loppuosaan, joku ehti edelleni ja näin tämän Facebookissa jossa sen oli ystävällisesti jakanut eräs Johanna joka ei varsinaisesti ole se Johanna joka ei tykkää. Minä laitan nyt tämän tähän, enkä sano siitä mitään. En tanssijoista, en tanssista, en piisistä itsestään.

Kansimaanantai II - Gepy & Gepy 'Body to Body'

Poikkeuksellisesti pätkäisen tähän levyn jota en (vielä!) omista ja kuvankin olen varastanut interneteistä. Monet veteraanit ovat varmaankin törmänneet tähän erinäisissä huonoja kansikuvia käsittelevissä systeemeissä ja sellaisessa yhteydessä itsekin tänään leikkasin ja liimasin sen eräälle irssikanavalle. Harva kuitenkin lienee jaksanut etsiä lisää tietoa Gepyistä. Minä jaksoin; kiitos minä. Nyt se saatanan kansi kuitenkin:

Kansimaanantai - ehkä jo perjantaina

Ei kansimaanantaita ilman kameraa. Tai oikeammin kameran akun laturia.

Hengästyttävä suosion kasvu, vierailuja jo useita satoja!

Jopas jotakin, ploki kiinnostaa Nepalia myöten. Eikä aivan suotta, sillä tällä kertaa on luvassa uusinta uutta, kirjoituksellani kuorrutettu Adam and the Antsin musiikkivideo Stand and Deliver.



Tämä on nyt sitä uutta aaltoa, joka on silleen kivaa että se kuulostaa ihan hyvältä. Ja sanatkin ovat sitä luokkaa kiva-kivaa, että voisin täällä alkaa laulaa Dandy Highwayman... ja sillee, jos olisin sosiologi tai muuten vain haluaisin riisua naapurini heidän mukavista ajatuksistaan ja antaa tilalle vähän ajateltavaa. Mutta kyllä mä tykkään ja siksi tilasin tämän postin rikki hyväilemän levyn Britannian yhdistyneestä ylhäiskunnasta. Jotta terveisiä vaan sinne ja tänne, kohta kirjoitan lisää mutta se onkin sitten vasta ensi kerralla.

Muutoksen pakkaset

Nyt jos koskaan kannattaa visiteerata plokissamme ihan päivittäin (toimettomampi voi käydä vieläkin useammin), sillä tarjoamme ennenkin nähdyn ulkoasunvaihtoilotulituksen. Emmekä tyydy ruokalistaan, vaan syömme suoraan lattialta. Rodolpho aikoo jälleen osoittaa lahjakkuutensa ja kirjoittaa oikein "koodia". Alkamassa on siis pitkästyttävä sekoilu siitä, millaiselta tämän sivuston pitäisi näyttää. Ei siis ihme, ettette enää jatkossa pääse lukemaan plokia. Jos taas käy hyvin, mitään ei tapahdu ja kaikki on ja tulee olemaan susirumaa.

Jotta tämäkin julistus koskettaisi edes väärällä tavalla musiikkia, sanottakoon että Kosmisessa voitte sammua tuoleillenne kuunnellessanne 80-luvun kovimpia saksalaisia makkinistimuusikoita. Ja jos tämä ei kelpaa, soitamme sitä lisää. Tuo siis ystäväsikin.

Kansimaanantai

Andersson, Per. Hammond Party. (NG 5. Svalan Grammofon Göteborg. 1980)

Turha tässä lätistä, annetaan takakansitekstien kaksikielisen virtuoosin, Nils Gustafsonin, kertoa mistä levyssä on kyse:

Nyt hän on täällä, kuuluisa 17 vuotias, joka on hämmästyttänyt monia. Onko hän tuleva Clas Wunderlich? Monet pitävät häntä Ruotsin vastauksena Wunderlichtille. Hän esittelee tässä valittuja kipaleitaan, joista Sinä tulet varmaankin pitämään. Tämä levy, meille iäkkäämmälle nuorisolle, on oikein sopiva kotipartyyn. Hän on myös tehnyt levyn, jonka nimi on pop party, joka Sinun myös pitäisi kuunnella. Joka tapauksessa ovat Göteborilaiset iloisia heidän Per'ista.

Tärkeä tiedote

Ettei tarvi aina jonkun keikalla minulta turhaan kysyä eikä myöskään pettyä, niin näitä ei ole eikä tule. Osa näistä on listalla vain koska en esimerkiksi pidä solistin lauluäänestä. Osa taas on ihan kamalia hyi.

Lauri Tähkää & Elonkerjuuta
Weezeriä
Oasista
Gorillazia
Coldplaytä
Depeche Modea

Bon Jovia

Guns'n'Rosesia

Kasevaa
Verveä
Metallicaa

Panteraa

Red Hot Chili Peppersiä

Don Huonoja

Princeä

King Crimsonia
Lauri Tähkää & Elonkerjuuta

Scorpionsia

Yötä

Dingoa

Miljoonasadetta

Kotiteollisuutta tai muuta Popedaa

Negativeä

Stam1naa

Linkin Parkia
J.Karjalaista
Limp Bizkitiä
Klamydiaa

Eppu Normaalia

Tina Turneria

Pelle Miljoonaa
Lauri Tähkää & Elonkerjuuta

Ja Doorsiakaan ei ole vaikkei mulla ole mitään Doorsia vastaan.

"Futurella" voi sitten olla ihan mitä vaan ja allekirjoittanutkin pidättää itsellään oikeuden löytää joltain näistä jonkun yhden piisin jota voi kenties joskus soittaakin. Lisäksi se että paksu karvainen mies ilmestyy levylaatikon kanssa paariin ei meikäläisen tapauksessa tarkoita sitä että jossain vaiheessa iltaa olisi alkamassa karaoke.

Kommelluksia ja ihan kivaa soitantaakin

Jaha, Rodolpho ei aktivoidu. On siis kirjoitettava itse. Muutoin kaksi uskollista lukijaamme unohtavat meidät, elleivät ole jo sen tehneet.

Kaikenlaista hämmentävää on taas ehtinyt tapahtua. Olen kahdessa kuukaudessa ostanut neljä levysoitinta, korjannut kahta ja myynyt yhden. Levyjä on puolestaan kertynyt muun muassa Italiasta, josta ne näköjään tulevat pitsalaatikoissa. Pitsaa en vaan löytänyt.  Suomesta ostetut levyt ovat sentään saapuneet aikaisemmin kahvinkeittimiä suojanneissa pahveissa, jotka niitä koristavien kirjoitusten perusteella ovat kiertäneet isänmaatamme tivoli Sariolakiin ahkerammin. Jaa niin, hankin minä mikserinkin, Kontulan ostarilta. Kiva ja viihtyisä paikka muuten. Ja mitäköhän olen tälle kaikelle tavaralle tehnyt? Pari kertaa ehdin kokeilla, ennen kuin huonekalut lähtivät alta (muutto). Mikään ei ole pysyvää.

Kaiken koheltamisen keskellä ehdimme Rodolphon kanssa pistäytyä Bar Kukassa keikalla, ja sitten taas täällä (todellinen lenkki). Alku oli ikävä, sillä ennen keikkaa onnistuin levylaatikkoni suosiollisella avustuksella kohtelemaan kaltoin Rodolphon rakkaita halogeenivaloja, joita hän halusi säilyttää muiden tärkeiden tavaroiden seurana hänen hyvin pidetyssä autossaan. Kiitos kyydistä, mutta seuraavalla kerralla tulen taksilla. Jos Kukan levysoittimen entuudestaan vahingoittunutta äänirasiaa ei ota huomioon, itse keikka oli menestys. Paikalle oli tällä kertaa sattunut yleisöäkin. Kaiken kukkuraksi meno yltyi niin hurjaksi, että väki halusi alkaa vieläpä tanssia. Tästä hurmaantuneina lupaamme seuraavalla keikalla (5.11.2010, Cosmic Comic Cafe) olla juhlassa mukana ja laittaa äänet päälle.

"Tästä kun painaa niin porukka tanssii."

Lisää keikkoja

Kukan jälkeen soitamme seuraavan kerran Cosmic Comic Caféssa marraskuun 5. ja 19.

Ann Christine vuodelta 1962

Jo seitsemättä kertaa järjestetty Flow Festival tarjosi tänä vuonna hulppeat puitteet nauttia suomalaisesta käännösiskelmästä, sillä sunnuntaina alueen takapihalla yleisöä viihdytti mainio We Love Helsinki DJ -kollektiivi. Soitanta nosti kuulijoiden tunnelman kattoon ja kotiin päästyäni kaivoin itsekin yhdessä vaimoni kanssa levyautomaatistamme muun muassa Johnnyn ja Brita Koivusen äänilevyjä. Ensi hätään tämä tepsi mukavasti mutta sen verran vilpittömästi näistä innostuin, että tilasin esimerkiksi tuon otsikkoonkin nostamani Ann Christinen Lalaika / Kun twistataan -julkaisun vuodelta 1962. Täytyy sanoa, että helsingissä syntyneessä laujattaressa on edelleen ytyä, muniinpuhaltelu on hänen musiikistaan eittämättä kaukana. Kuriositeettina hänen asenteellisen äänensä lisäksi mainittakoon myös jo tuolloin hänen hyvin paljon huomiota herättänyt upea kampauksensa, joka on varmasti villlinnyt hänen tuon ajan seuraajiaan. Väittäisin tuon hurmaavan nuoria miehiä vielä tänä päivänä. Mutta näin. Vielä kun jostain löytäisin vinyylillä Playboy-sävelmän, joka on Lalaikan ohella hänen toinen erittäin suosituksi noussut kappaleensa. Muitakin toki on, sillä hän ehti ennen viihdealalta vetäytymistään äänittää kymmeniä lauluja.

Etsintä jatkuu ja mitä todennäköisemmin teemme piston Rodolphon kanssa levylaukkumme iskelmäantiin jo seuraavalla keikallamme. Tervetuloa kuuntelemaan.

Siinä se Lalaika (vg-) pyörii

Rodolpho ja "Future" Kukassa 2.10.

Soitamme levyjä seuraavan kerran Bar Kukassa, vaihteeksi. Luvassa uusia säveliä ja vanhoja tuulia. Rodolpho on kiertänyt ahkerasti turkulaisissa levykaupoissa ja noukkinut vanhaa mediaa kotiinsa pölyttymään sieltä ja täältä. Kuka sitä nyt kotona musiikkia kuuntelee, kun kerran Johanna ei tykkää.

Vanhoja helmiä levyautomaatista ja netistä