Korallreven ja "Yhtä nuori kuin eilenkin"

Kuulostaa hemmetisti Panda Bearilta tai Animal Collectionilta. Kansikin on kuin jälkimmäiseltä. Ja yksi EP:n remikseistä edelliseltä. Pajauttelut kuulostavat siltä kuin kuoropojat laulaisivat autokorjaamossa samalla kun automekaanikot hellivät taustalla täysi-ikäisen Opel Kadetin ruosteenkukittamia helmoja Magnumin lasikuituvartisilla pajavasaroilla. Ei saa Motonetistä. Saattaa sieltä väliin tupsahdella hitsipillienkin söpöä suhinaa. Tsuh ja tsiih. Ihan siis kelpo viritelmä ammattikoulun ruotsinkirjan työvälineluvun kuvittamiseksi.

"Vem kan svetsa bensintank mitt i natten", Bertil frågade?

"Det var litet över mit tekniska kunnande, men jag trodde det var helt okej. Snart efter jag började, bensintanken exploderade. Stackars mig, jag glömde att tömma tanken först."

Sopii siinä poikien jättää kielemme opiskelu sikseen ja sen sijaan viihdyttää itseään piirtämällä kirkkoveneitä marginaaliin. Vesille kun tekee automiehen mieli. Mutta oikeasti, As Young As Yesterday (Girl Unit Remix) on hyvä piisi. Kyllä me sen kestämme, ihan niin kuin te kestätte lukea näitä juttuja.

Nyt tuijotellaan kenkiin keskellä viikkoa

Masenna itsesi alkoholilla ja alakuloisilla sävelillä

Luvassa traakisia ihmiskohtaloita, epätoivoa, menneisyydessä rypemistä, sydäntäriipivää laulantaa ja pallit musertavaa soitantaa. Ei yhtään kivaa kasaria, ei huumoripiisiä, ei duuria ollenkaan. Täältä et lähde Hankon kecksinä. Sopii vähävaraisille (opiskelijoille), henkisesti ailahteleville (taas opiskelijoille) ja muuten vaan ikäville ihmisille (katos me).

Täytä työttömyyslomakkeesi, sairauspäivärahakemuksesi ja velkasaneerausanomuksesi täällä. FPA, puss o kram.

Päivän levy - L-Condor: Tuulelle terveiset vien

Ei mikään El Condor Pasanen vaan L-CONDOR!

Joka aamu lättään avokämmenellä levylautaselle Tuulelle terveiset vien ja kuuntelen Myrskyluodon maijaa volumet kympissä - välillä viskajaa kahteenkin kymppiin. Tämä ei ole mitään feikkiä syntsakamaa vaan taustalla soi aito orkesteri ja L-CONDOR tuuttaa pilliään niin alkuvoimaisella paatoksella että Rakelin välinetestissä tämä olisi saanut kuusi tähteä. Tällä julkaisulla Hittikorva todella lunastaa paikkansa levy-yhtiöiden joiden nimessä on sana korva top kympissä! 7.12. soitetaan kuulemma chillailumusaa joten varautukaa siihen että L-CONDOR 'panee huiluttaen'.

Yhtä asiaa en vain ymmärrä: levy oli kirpputorilta ostettaessa täysin virheetön, aivan kuin sitä ei olisi kertaakaan kuunneltu?

Päivän levy - Jo James in Russland: Kosaken Party à gogo

Levysoitin ripiitille ja tanssilattialle!

Shittiä douppia putkeen soitettuna. Vaikea vastustaa "€ 1,00" ja "à gogo" yhdistelmää.

Psykedeelistä

Jonathan Wilson, tajuntaalaajentava muusikko, aloittaa Wikipedia. Entäpä millaisilla kohtalokailla, mairittelevilla ja taidokkailla sanakäänteillä arvioidaan Wilsonin uusinta ilahduttavan pitkäkestoista albumia Gentle Spirit:iä (Bella Union)? Näin siitä värittää Otto Talvio:

"Parhaimmillaan se on kuitenkin silloin kun akustisten instrumenttien rinnalle tulee avaran sähköistä kosketin- ja kitarasoundia: erityisesti Desert Ravenin ja Gordon Lightfootin The Way I Feelin kosmisessa psykedeliassa." (HS 27.10.2011)

Ei kenties taidokkain puheenparsi, mutta psykedelia todella tuntuu olevan tällä hetkellä se sana, jolla Wilsonin tekemisiä halutaan kuvata. Onko se oikein?

On se. Onneksi olkoon voittajille. Tiedä sitten koenko albumia kuunnellessani varsinaisia aistiharhoja (sellaisia ilmaantuu Popedan soidessa, tai ainakin toivoisin ilmaantuvan), mutta erityisen unenomaiselta musiikki kuitenkin tuntuu. Huolettomasti etenevien kappaleiden lomassa todellisuudet onneksi pysyttelevät vielä itsekseen, mieleni ei katoa eetteriin. Vaikka onhan tästä viipyilevästä ja paikoin huopaavasta höyhenissä äänisen soutelusta uni tulla - ja tekstistä päätellen myös ne aistiharhat. The Guardianin kriitikko, Kitty Empire, on kanssani kutakuinkin samaa mieltä (tai minä paremminkin komppaan häntä):

"Albumin kuunteleminen on kuin vyöhyketerapiaa rauhoittavilla höystettynä." (The Guardian 7.8.2011)

Vaan mitäs sitten, tulkoon relaksantit, möyhennetyt varpaat ja unet. Sillä siellä eilisen ajan pitkätukkahippien kansoittamilla ruohokentillä, joilta tämä musiikki ponnahtaa, on autuas ihmisen silmänsä ummistaa ja antaa ajatustensa seisahtua. Ei ole hoppu minnekään. Ainakaan aurinkoisena päivänä ilman pelkoa mielen ja vaatteet mustaavasta sadetta seuraavasta mutavellistä, ja kun raukeat kitara- ja Hammond-maisemoinnitkin vielä pistävät hakemaan sitä parasta kylkiasentoa, illan diskolattian rämistelysävelet jäävät sulassa sovussa odottamaan edelleen vuoroaan. (Posti toi 11 muutakin levyä.) Wilson kysyy osuvasti: Can We Really Party Today? Ehkä.

Paitsi että nyt minä menen oikeasti nukkumaan.

Muusikko olikin lääkärikokelas

Suomessa viimeaikoina velloneesta valelääkärijupakasta pelästynyt Ruotsin hammaslääkäriliitto Tandläkarförbundet sai tänään selville, että happohyökkäyksen kestävä hammaslääkärikokelas Alban Uzoma Nwapa olikin takavuosien suosittu ruotsalainen rap-artisti Dr. Alban. Herra Nwapa kiittää sinnikästä tutkimusryhmää ja tunnustaa, että uutinen tuli hänelle itselleenkin täytenä yllätyksenä.

Valelaulajasta tutkintapyyntö

Euroviisukarsintojen tuomarikomitea vahvistaa, että Enqique Iglesiasin laulu kuulostaa erikoiselta, ja että yleisön joukosta neljä henkilöä on kannellut laulajasta. Kantelujen taustalla on valtava huoli siitä, liittyykö esitys jollakin tavalla heidän ohjelmaa televisiosta katsoneiden omaistensa kuolemiin. Laulukilpailun raati pitää tapausta valitettavana ja tutkii asiaa, kuten myös sitä, tapahtuiko vastaavanlainen petos jo vuoden 2006 Euroviisuissa, jolloin Lordin esittämä Hard Rock Hallelujah -kappale nousi yllättäen kisojen voittajaksi. Lordin laulaja "Mr. Lordi" kuitenkin kiistää osaavansa laulaa yhtään sen kirkkaammin kuin mitä voimme alla olevasta ääninäytteestä todeta.

Minä menen

Kotona kaikki on niin ihanasti ja oikealla paikallaan

Joku arkkitehti sanoo lehdessä menevänsä katsomaan ihqua designiä museoon, hänen muusikkoystävänsä taas lupaa pistäytyä kuuntelemassa kannelkimaraa artsussa lähikuppilassa. Taidekriitikko puolestaan sinikäyrälöntystää punaviinitahrat rinnuksillaan galleriasta teatteriin ja isoisäkin käy mummin kanssa T-talon tansseissa - heidän uudella asuntoautollaan. Minä en mene minnekään, etkä oikeasti mene sinäkään. Tai menemme, muttemme kehtaa sanoa ääneen sitä mihin oikeasti menemme.

City-lehdessä on houkuttelevasti kerrottu, kuinka eri kulttuurialan ihmiset ilmoittavat menevänsä sinne sun tänne, mitä nyt kaupungilla on kunakin ajanjaksona tarjolla. Antavat apua, miten meidän kannttaisi päivämme kuluttaa, jottei kuolinvuoteella pääse sanomaan, mitä kaikkea elämässä olisi pitänyt tehdä enemmän ja mitä vähemmän. Että oli se hyvä, kun tuli luettua ajankohtaisia kulttuuriaviiseja, niin ehdin minäkin lukea oikeat kirjat ja käydä gallerioissa, museoissa, näyttelyissä, teattereissa, klubeilla, elokuvissa, konserteissa ja tansseissa. Enää ei ajankäyttö kaduta yhtään. En usko.

Mitä me oikeasti teemme? Teineinä kenties kävimme elokuvissa. ja täysi-ikäisiksi tultuamme saatoimme pistäytyä iltaisin baarissa ja ne jotka jättivät väliin, kävivät kuntoilemassa. Tätä nykyä kumpaiseenkin viiteryhmään voi törmätä sunnuntaisin jopa brunssilla. Jättetrendigt! mutta kivaa on se. Oikeasti. Ei sitä silti liian usein taida tulla käytyä. Muiden valmiiksi tekemä ja tarjoilema ruoka on opiskelijalle (oletan että jokainen alle 29-v. opiskelee ja siksi köyhäilee) vaan aika pirun kallista. Ja sitä varten pitäisi kyetä nousemaan sängystä - ajoissa.

Kun me muut nuoruutemme eiliseen jättäneet vihdoin päätämme poistua kotoa, vaellamme kaupungin laitamien kauppakeskuksiin, ihan mistä tahansa syystä. Usein tietysti siksi, että ainakin voimme maksaa itsemme näyttämään siltä, että olemme valinneet elämäntapamme oikein. (Oletan että jokainen trendi ottaa tuulta alleen ja leviää heiltä jotka lehdessä kertovat mikä kaikista uusista suuntauksista on se merkittävin - ja juuri siitä menovinkeissä on kysymys.) Mutta miksei kukaan halua lehdissä kertoa, missä handelissa on parhaat tarjoukset? Missä on ne kulutusgurut, jotka ohjaisivat meidät oikeisiin ostoskeskuksiin? Onko sittenkin niin, että haluamme kieltää harjoittamamme kulutusjuhlan (oletan että jokainen yli 29-v. käy töissä ja toteuttaa itseään ostoparatiiseissa), koska menoistaan kertovien mielipidejohtajien joukkoon ei moisia ole laskettu? Eihän se ole oikea ja hyväksytty tapa elää. Mutta hei, kuinka moni teistä on hypoteettisen kuolinvuodekysymyksen äärellä todennut, että tässä elämässä olen liian usein eksynyt Ikeaan, Giganttiin, Budget Sportiin, Stockmannille, H&Mään, Lindexille tai Citymarketiin? Harva, epäilen.

Mitä tekemistä tällä on musiikin kanssa?