Levykaupan myyjä ja Casiokids

Aabenbaringen over aaskammen (=paljastus yli vuoren)

Eipä se myyjä mitään listoja luetellut, olisi kai pitänyt ensin pyytää. Ensi kerralla pyydän. En kuitenkaan uskalla, ei levykaupassa pyydetä listoja, listakaupassa pyydetään listoja, rautakaupassa rautaa ja kalakaupassa kaloja. Ongenkoukulla pyydetään se kala sieltä tiskiltä. Niinpä myös levykaupassa pyydetään levyjä ongenkoukulla. Niin sen on oltava, ei siis listoja.
Vaan vilautti sitten valmiiksi tekemäänsä listaa tulevista uutuuksista. Tiskissä oli kiinni teipattuna. Antaumuksella oli teipattu. Läpinäkyvää teippiä oli käytetty, ei ollut rahassa säästelty. Minäkään en säästellyt, koko rahalla listaa katsoin.
Ensi viikon julkaisujen kohdalla katseeni terävöityi ja mieleni valpastui. Kuin sumussa olin tähän asti elänyt. Kiinassa ampuivat olympialaisten alla raketteja taivaalle auringon peittävän pilvipatjan möyhentääkseen, minulle riitti paperilista. Tai no, olympialaisten alla minäkin olisin ampunut raketteja. Ja ammuinkin, ei auttanut. Nyt riitti paperilista, tai oikeastaan lämmin muisto Casiokidsin Fot i Hose -sävelmästä. Muisto hälvensi sumuverhon. Sumuverho hälvensi muiston. Täh?
Casiokids ulostaa siis ensi viikolla Aabenbaringen over aaskammen -nimisen sanahirviön. Ja vaikka virallinen julkaisupäivä on vasta tulossa, rohkeni mies myymään minulle yhden kopion. Rohkea mies, musiikkiteollisuuden urhea Ritari Ässä joka Pontiac Trans Amilla ajoi. Tämä ei ajanut, seisoi vain tiskin takana. Mutta rohkeasti seisoi, tiskin takana. Takana rohkeampi kuin edessä, ei pelännyt näyttää listoja pyytämättä.

Mutta joo, levy kassissa ja kovat odotukset korvien välissä kiiruusti kotiin ja äänite soimaan. En säästellyt vauhdissa, pelkäsin että kotona oltiin hurjana. Meillä ollaan aina hurjana. Ei oltu. Väärään kotiin luulin tulleeni. Kuin pubissa olisin ollut, mutta kotona.
Kappaleet kuulostavat mainioilta juomalauluilta ja ne sopivat myös taustoiksi turhanpäiväisille haihatteluille. Ne jopa onnistuvat siirtämään tällaisia plokeja lukemaan eksyneiden kyllästyneet ajatukset takaisin musiikkiin. Naps! Aika nopeastikin. Paitsi jos tänne asti jaksoit lukea, ei ole mitään toivoa. Toivoa ei ole, hiljaisemmille maille lähti Toivo. Huhuu?
Ei siis mitään hurjaa "saksipotkumunille"-musiikkia (kiitos Janttu), vaan mukavaa hihistelyä nousuhumalassa. Olympiske Leker -rallattelussa on tsvengiä samalla tavalla kuin esimerkiksi Vampire Weekendin iloitteluissa, mutta viimeinen Aldrig ska me ha det goy jää valitettavan uneliaaksi ininäbiisiksi. Ininäksi jää, vaikka laulua halusin kuulla. itsekin olisin voinut inistä, laululta kuulostaa se. Eikun ininältä ininä kuulostaa. (Jos kunnon ininää haluaa kuunnella, niin sitten pitää tutustua Jono McCleeren There Is -albumiin.)
Olisin edelleen valmis ostamaan levyn ja soittamaan sitä keikoillakin, mutta Fot i Hosen kaltaista joulua tällä levyllä ei ole. Ei ole ei, nyyh. Nyt itkettää, ei tullut joulua. Joulu on ihmisen paras elämä.